Taidenautintoja ja hauskaa yhdessä...

Viktoriaaninen peilini oli yhden päivän työ Lontoolaisessa lasitaide studiossa nimeltä "Art with Glass". Olen edelleen hyvin ylpeä kätteni jäljistä ja mielelläni kerron myös muille, kuinka päästä käsiksi lasiteosten ihmeelliseen maailmaan.

Miten? Päätä vain antaa kolme tai neljä päivää elämästäsi mielettömän hienolle kokemukselle, jonka muistat lopun elämääsi. Jos sinua asia kiinnostaa niin toivon lämpimästi, että otat yhteyttä minuun. Järjestän matkan, kurssin ja yöpymisen lähellä lasistudiota.


Lontoo on kaunis kaupunki. Huomasin sen jo bussissa saapuessamme Lontoon keskustaan. Kello oli 3 suomen aikaan. Kaupungin öiset valot, vanhat viktoriaaniset talot ja muutama pilvenpiirtäjä, jotta tietäisimme olevamme yhdessä maailman metropolissa. Istuessani bussissa, ihmettelin miten talot näyttävät samalta kuin nukketaloni. Kaikki maalattu eri väreillä, joidenkin ikkunoissa ja ovissa kauniita lasitöitä.

Kun minä ja ystäväni Anita olimme bussipysäkillä Victoria Stationile, tapasimme erää tytön nimeltään Michelle. Hän on Uudesta Seelannista. Hänellä ei ollut paikkaa, missä yöpyä, joten tarjosimme hänelle yöpymistä hotellihuoneessamme. Hotelli oli aika etäällä 7,2 mailia siis 12 km asemalta. Ensin yritimme löytää bussia, mutta itse asiassa siihen aikaan bussiyhteyden löytäminen oli aika mahdotonta. Emme tienneet bussiyhteyksistä, siis mikä bussi pitäisi ottaa tai mistä lähteävät. Niin me sitten kävelimimme Victoria Stationille ja otimme Lontoolaisen taxin. Olin ensimmäistä kertaa sellaisessa taksissa ja liikenteessä, jossa kaikki toimii päinvaistoin kuin kotosalla. Taksi maksoi 28 puntaa, mutta onneksemme meitä oli kolme jakamassa kulut.

Emme juurikaan nukkuneet seuraavana yönä. Oikeastaan vain viisi tuntia. Söimme aamiaisen, valkoista leipää, hilloa, vähän muroja, teetä ja kahvia. Aamiaisen jälkeen aloimme katsastamaan ympäristöämme. Käännyimme hotellin pääovelta oikealle maanalaisen suuntaan ja edessämme avautui kaunis vihreä maasto. Vihreitä niittyjä, kauniita nukketalon näköisiä englantilaisia koteja, yksilöllisiä pieniä kauppoja.

Ensimmäiseksi menimme vaatekauppaan, joka oli täynnä hyvin naisellisia vaatteita. Kaupassa myytiin mm. erästä hyvin tunnettua "french connection" tuotemerkkiä. Pidän siitä leikkauksesta ja miten vaatteet tuovat esille parhaat osat naisen kehosta.

Seuraavaksi menimme Lasitaidekauppaan. Aloimme keskustelemaan kaupassa olevan henkilön kanssa (Paul, omistaa levykaupan, www.freewebs.com/hotrockvinyl) joka kertoi työskentelevänsä studiossa. Hän pyysi minua tulemaan seuraavana päivänä uudestaan ja osallistumaan workshoppiin, jossa voisin tehdä Viktoriaanisen peilin. No miksi ei ajattelin.
Seuraavana päivänä menin oppitunnilleni klo 10 aamulla. Vincent oli jo odottamassa minua (Kello oli ehkä 5 min. yli 10). Ymmärsin, että Vincent on tarkka tavoissaan. Ensimmäiseksi hän kertoi minulle talon säännöt. Muistan jotakin, että pitää olla kengät joissa suoja kärjessä (jos lasit tippuvat jne.) toinen sääntö oli, että ei koskaan saa käyttää paljaita käsiään lasin siivoamiseen. Kolmas sääntö on, että omia tavaroitaan ei saa jättää lojumaan ympäriinsä vaan niiden paikka on keittiössä.  Ensimmäinen työni oli leikata lasia. Olen varma, että Vincent oli valmis nauramaan leikkaustulokselleni, mutta tein sen erittäin hyvin, koska oli saanut paljon harjoitusta Tiffanytöitä tehdessäni. Eli ei ollut naurun aihetta tällä erää. Kaiken yhteen sovittaminen ja laskeminen olikin sitten toinen juttu. Ensinnäkin työssä käytettiin eri kokoisia lyijykiskoja 12 mm, 15 mm ja 20 mm. Lyijykiskon muoto on H. Tämä tarkoittaa, että sisäosa on 1.5 mm. En muista onko tuo täsmälleen sama myös 15 mm ja 20 mm kiskoissa.

Ensimmäiseksi tein luonnoksen töistäni. Siinä minun piti huomioida lyijykisko ja niiden koko, mitä käytetään ulkopuolisille osille ja sisäpuolelle. Punaista tussikynää käytettiin merkkaamaan lyijykiskon keskiosaa lasityössä. Tussikynän viivan paksuus oli täsmälleen tuo 1,5 mm, joka on tarpeen 12 mm:n lyijykiskolle.
Leikkaaminen mittausten mukaan olikin toinen juttu. Ensimmäiseksi leikkasin väärin, koska myös lasiveitsen paksuus pitää ottaa huomioon. Se on 2mm. Siis käyttäessäni viivoitinta minun piti muistaa vähentää tuo 2 mm leikatessani lasia.
Se ei ole helppoa, mutta vain itse tehdessäsi ymmärrät miten se oikein tapahtuu. Työvaiheita on peilin teossa on useita. Leikkaamisen jälkeen asettelimme tukipuut saadaksemme lasityön aseteltua suoraan, valmiiksi osien yhteentinausta varten. Sitten aloitin lyijykiskojen laikkaamisella, ensin paksummat reunakiskot ja lopuksi pienemmät. Sitten lasin leikkaamiseen. Peiliosa ja värilliset dekoratiiviset osat jne.

Kun peili oli lyijykiskoineen ja lasiosioineen aseteltuna tukipuiden väliin, aloitin lyijykiskojen kulmakohtien tinaamisella.  Ja lopuksi tinattiin kaikki yhtymäkohdat huolellisesti molemmilta puolilta.  Sitten oli minulle uusia toimintatapoja, musta voidemainen aine (en tiedä, mitä se oli), joka laitettiin lasin ja tina väliseen tilaan, jotta lasit eivät liikkuisi kiskon sisällä ja lopuksi valkoinen lumimainen aine antamaan työlle sen viimeisen silauksen. Mielestäni työ oli kaikkein kaunein koko studiossa. Tämän kerroin myös Vincentille, joka opetti minua niin hyvin. Lämpimät kiitokset hänelle!

Peilin työstäminen kesti koko perjantain klo 10 - 17. Illalla suunnitelmissamme oli käydä muutamassa näyttelyssä. Tiesimme, että aikaa ei ollut paljon, joten päätimme tyytyä Tate runsaaseen antiin. Tate sijaitsee lähellä Waterloon asemaa.



Työskentelyni jälkeen Vincentin kanssa menin bussilla keskustaan. Matka kesti 1,5 tuntia Waterloolle. Olin myöhässä yhtä paljon kuin bussimatka kesti. Luulin sen kestävän vain puoli tuntia. Ymmärsin kyllä jälkeenpäin, että olin valinnut matkustusajankohdakseni pahimman ruuhka-ajan. Ystäväni odottivat minua Waterloo Stationin Burger Kingillä.

Ensimmäiseksi menimme erääseen baariin, joka sijaisee Thames joen rannalla. Tilasimme pullon kuohuviiniä. Ja kyllä se maistui hyvältä. Tapasimme myös esittävän taiteilijanaisen. Hän kertoi esiintyvänsä "baareissa" (huom! englantilainen baari on eri kuin suomalainen) Mouling Rouse tyyppisissä performansseissa. Hänellä oli todella hienoja ajatuksia naisena olemisesta. Oli myös hyvin koskettavaa kuunnella häntä. Hän jotenkin löysi naiseuden ytimen yhdellä istumalla. Naisen rooli ymmärretään niin monella tavalla. Tämä oli hyvä alku Tate modernin museon taideannille. Meillä oli huikean hyvät fiilikset ja päämme oli valmis ottamaan vastaan kaiken taiteellisen lennon.

Mielestäni Koivu on yksi kauneimmista puista maailmassa ja tietysti omat lähtökohtani vaikuttavat mieltymykseeni. Luultavammin jokaisella on joitakin syviä tunteita asioihin, jotka ovat tulleet tutuksi jo lapsuudessa. Tähän väliin voisin kertoa lyhyen tarinan lapsuudestani. Ollessani neljävuotias ja molempien isovanhempani vielä eläessä, muistan erään aurinkoisen kesäaamun. Oli aikainen aamu, aurinko oli juuri noussut, mutta oli jo ihmeen lämmintä. Elettiin aikaa hieman ennen juhannusta. Isovanhempani olivat tehneet nuorista koivuista "majan", oikeastaan pystyttäneen koivuja rinkiin, istuen itse keskellä, suojassa kuumalta auringonsäteiltä, tehden saunavihtoja. Saunassa koivuista tehdyillä vihdoilla ja vihtomisella on hyvä vaikutus verenkiertoon ja myös tuo hyvän koivun tuoksun saunaan.

Minä ja siskoni istahdimme pikku tuoleillemme isovanhempien viereen koivumajaan ja aloimme tekemään omia pikku vihtojamme. Tämä on yksi parhaimmista muistoistani lapsuusajoiltani ja hyvä syy pitää tästä puusta.

Päähallissa Tate:ssa oli esillä jättimäinen tilataideteos. En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt näin isoa "taideteosta". Tuijottelin sitä jonkin aikaa ja annoin ajatusten teoksesta virrata mieleeni. Itseasiassa teos toi mieleeni ajatuksia minimalismista. Hassua kyllä, että erittäin iso teos laitta ajattelemaan hyvin pieniä asioita. Tosiasiassa luonnon pienimmät muurahaiset, hämähäkit saattavat olla paljon tärkeämpiä luomakumman otuksia kuin kookkaammat lajitoverinsa. Mielestäni teos yrittää kertoa, että pienimmät ovat tärkeimpiä, jos jotakin luonnon kiertokulusta puuttuu, on koko järjestelmä voi kaatua. Hassua on, että hämähäkki kantaa allaan munia. Ehkä halutaan kertoa, että on vielä toivoa (?).

Wassily Kandinsky tuli taiteilijana tutuksi minulle Saksassa asumisaikanani. Tapanani oli käydä näyttelyissä ja erityisesti alkujaan Venäläisen Kandinskyn yhteistyö saksalaisten taiteilijoiden kanssa (Blaue Raitter) oli hyvin esillä. Yhteistyöstä on myös saatavilla useita kirjoja.

Kuva on Kandinskyn teoksesta Starnberger See. Asuin tässä kylässä joitakin vuosia ja myös ensimmäinen tyttäreni syntyi täällä. Oli todella mielenkiintoista löytää maalaus paikasta, joka joskus on ollut erittäin tärkeä minulle.